v.1.10

torstai 8. helmikuuta 2018

Joutavainen vastaa: Syntyneen kuun vastaukset

"Sanoi nuori Jougamoinen, tiijänpä tiaisen linnukse, kiiskisen vesikaloikse, viherjäisen kiärmehekse".

tietäjä Joutavaiselta voipi kysyä kaikesta eläimiin, toteemeihin, apuhenkiin, suojeluseläimiin ja suomalaiseen kansanuskoon liittyvästä.

"Tuog oñ liedo Lemmingöine, hiero kahta kämmendäzä, hükerdi molombieza, hiero ruskien oravan, oravaizen linduizeni, juokse vuara, juokse toine, jo vuaralla kolmannella, tuo sie käbüine miäildä, süö käbü käüvessäzi, toine tuo tullessazi".

SUOMALAISET JA URALILAISET ELÄIMET

1. uralilaiset kansat pitävät kaikkia eläimiä pyhinä (eläväisten suku).

2. pyhyydelle voidaan löytää monia syitä (luojaeläimet, toteemieläimet, pyyntieläinten emuut, haltijoiden eläinhahmot, noitien apuhenget, suojeluseläimet, sielujen eläinhahmot).

3. eläimiä pidetään ihmisiä vanhempina, viisaampina ja puhtaampina ("viimeisenä syntyivät eläimet ja eläimistä ihminen").

4. ensimmäisten eläinten uskotaan osallistuneen luomiseen (joutsen ja kuikka, korppi ja kyyhkynen).

5. luojahenkien eläinhahmoja voidaan pitää ihmishahmoja vanhempina (jumala=nomala=jänis).

6. alkuihmisten maailmaa asuttivat suurikokoiset liskot, mammutit ja jättiläiset (luolaihmiset joita alettiin palvoa metsänhaltijoina).

7. ensimmäisten ihmisten uskotaan syntyneen eläinten ja ihmisten välisistä liitoista (saamelaisilla peuran ja ihmisen, hanteilla sammakon ja ihmisen, manseilla karhun ja ihmisen).

8. sukujen vanhimpia pidetään puoliksi ihmisinä ja puoliksi eläiminä (haltijaolentoja jotka elävät kesät eläinhahmossa ja talvet ihmishahmossa).

9. naispuolisten emuiden (mansin ekwa) korvautumista miespuolisilla haltijoilla (mansin ojka) voidaan pitää myöhäisenä ilmiönä (monissa taruissa eläimen kanssa yhtyneen kantaemon pojasta tulee kuuluisa heimoa puolustava urho).

10. ihmisen uskotaan syntyvän eläimestä polveutuvaan sukuun (selkupin tamir), saavan turvakseen eläinhahmoisia suojelushenkiä, naivan sukutoteemin hyväksymän puolison, saavan lapsia sukutoteemille, poistuvan maailmasta eläinsielun hahmossa ja syntyvän uudestaan samaan sukuun (totemististen sukujen luonteesta, eivät kasva, jatkuvat).

11. totemistisia sukuhaltijoita muistetaan käymällä pyhäköissään (etenkin lasten syntymän jälkeen), laulamalla laulujaan (khalev syo, kajavan laulu), tanssimalla tanssejaan (ojka jikw, ukon tanssi) ja koristelemalla kuviaan ihoon, koruihin, esineisiin ja vaatteisiin.

12. totemistisia sukuja voidaan jakaa vanhempiin kantaheimoihin (karhu, jänis, kotka, metso) ja näistä polveutuviin nuorempiin sukuihin (selkupeilta tietoja eläimen pysymisestä samana, kurjesta polveutuva kurjen nokan suku).

13. kantaheimojen perustajia voidaan pitää vanhimpina eli luomiseen osallistuneina eläiminä (sammakkoemo Naras-naj-ekwa luojahenki Numi-toremin tytär).  

14. sukujen ja niihin kuuluvien perheiden määrää voidaan kuvata haltijoiden hiuksilla (repojen suvun Tex-otor-ojkalla pitkät hiukset ja seitsemän paksua lettiä), haltijakuvilla (seitsemän haaraa, seitsemän lovea) ja pyhäköiden puilla (seitsemän puuta, seitsemän latvaa).

15. sukulaiskansa nenetseiltä on saatu talteen yli 100 totemistisen suvun nimeä (luvusta voidaan päätellä saamelaisten ja suomalaisten sukujen kokoa ja määrää).

16. totemististen sukujen välit voivat olla ystävällisiä tai vihamielisiä (perustuvat eläinten ja ihmisten todellisiin tunteisiin, manseilla varikset karhujen vihollisia, västäräkit majavien ja sisiliskojen ystäviä).

17. yhdestä kantaheimosta polveutuvien välit pysyvät vakaina koska sukujen jäsenet ja toteemit kokoontuvat yhteisille heimopäiville (karhuheimo karhupäiville, kotkaheimo kotkapäiville).

18. puolison ottaminen toisesta kantaheimosta lujittaa kaikkien samaa kieltä puhuvien sukujen välejä
(sana hanti=sana kunta=totemististen sukujen liittouma, ei pidä sekoittaa nykyisiin kuntiin joiden malli
kopioitu vierailta).

19. uusien sukujen syntymistä voidaan pitää yhtä tärkeänä kuin vanhojen sukujen vaalimista (eläinunia 
näkevien ja eläimiin vahvaa yhteyttä kokevien tulisi harkita uuden sukuhaaran perustamista, "suvut
haarautuvat kuin joet").

20. toteemieläimiin kuuluu huuhkaja (mansi, selkuppi), joutsen (nenetsi, selkuppi, mansi, saami), kurki (selkuppi), sammakko (hanti, mansi), korppi (saami, mansi), hanhi (hanti, selkuppi), kotka (mansi, selkuppi, saami), poro (saami, nganasani), kyyhkynen (mari), majava (hanti, mansi), lokki (nenetsi, mansi), varis (mansi), palokärki (hanti), pähkinähakki (selkuppi), västäräkki (mansi), sisilisko (mansi), metso (selkuppi), susi (saami, mansi), repo (saami, mansi), jänis (hanti), teeri (hanti), hirvi (hanti, mansi, selkuppi), korento (mansi), haukka (mansi, selkuppi), soopeli (hanti, mansi) ja karhu (saami, hanti, mansi, selkuppi).

21. toteemieläimen kohteluun liittyy monenlaisia sukukohtaisia tapoja (pidetään eläimistä pyhimpänä). 

22. toteemieläintä ei pyydetä, syödä tai vahingoiteta, eläimen ravintoon ei kajota ("kuuluu Haukka-ukolle"), eläimen toimia ei häiritä (ihaillaan kaukaa), eläimen oikeaa nimeä ei lausuta ääneen (ellei haluta kutsua paikalle), eläimeltä saatuja nimiä annetaan lapsille (uskotaan suojelevan ja tekevän eläimen kaltaiseksi), eläimen elinpaikkoja ei häiritä (karhuperä, kurkisuo, näätävaara), eläimestä kertovaa tietoa (laulut, tarinat) ei esitetä vieraiden läsnäollessa, samasta eläimestä polveutuvat eivät nai keskenään (hyypiä ei nai hyypiää, varis varista).

23. toteemieläimen uskotaan häviävän syksyisin (lentää etelään, menee pesään, vaihtaa väriä) ja palaavan takaisin keväällä (lähtevälle lausutaan toivomuksia, palaavaa kiitetään).

24. eläimen poissa ollessa (pimeä aika) kerrotaan ja lauletaan eläimestä ja maailman synnystä kertovia jaloja taruja (mansin jalpin mojt).

25. eläinhahmoisia henkiä voidaan jakaa sukujen toteemieläimiin (Jipi-ojka, huuhkaja-ukko), vuodenaikojen henkiin (muuttolintuja johdattava Barbmo-aka, lämpöä-tuova-lintu Rei-tarton-ujris), sukulaisten henkiin (Saivo-guole, saivo-kala), ihmisten suojelushenkiin ("ilmestyvät unissa ja kulkevat mukana kaikkialle"), noitien apuhenkiin (pystyvät matkaamaan aliseen ja yliseen), eläinsukujen vanhimpiin (joihin vedotaan hyvää saalista toivottaessa), sielujen eläinhahmoihin (hämähäkki, perhonen), tarujen jättiläiseläimiin (lisko, mammutti), haltijoiden eläinhahmoihin (hauki=vedenhaltija, sammakko
=maanhaltija) ja haltijoiden apuhenkiin (metsänhaltijan apulaisina orava ja soopeli).

26. eläimillä uskotaan olevan ihmisten tavoin ennalta määrätty eli luojahengen suoma määrä elinpäiviä (saalista pyydetään sanoin "anna eläintä jonka ikä on loppuun kulunut, anna eläintä jonka aika on loppuun kulunut).

27. eläinten uskotaan opettaneen ihmisille kaikki tärkeimmät keksinnöt (majavilta kalapadot, karhuilta talvimajat, hämähäkeiltä kutominen, pääskysiltä saven valaminen, susilta metsästystaidot).

28. poikkeavan kokoisia (sampi), tapaisia (käki) ja värisiä (leppäkerttu) eläimiä pidetään haltijaolentoina, enteiden tuojina ja eläinsukujen vanhimpina (havga-maddu=haukien vanhin, tabmoh-maddu=taimenten vanhin, tsuovdza-maddu=siikojen vanhin).

29. syötäväksi kelpaavia (poro) ja harmittomia (kärpänen) eläimiä pidetään ylistä hallitsevan luojahengen luomina, syötäväksi kelpaamattomia (kuikka) ja vahinkoa tekeviä (sääski) alista hallitsevan luojahengen ("ne elää sit omaa elämätäh miksikä ne ol luotu").

30. eläimiä kunnioittaviin tapoihin kuuluu elin, juoma ja pesimäpaikkojen rauhoittaminen, sisään tulleiden eläinten kantaminen ulos, petojen ja hyönteisten häätäminen rauhanomaisin keinoin ("mist on paimen pillin soanut, ajo kontiet kotihi"), eläinten ylistäminen lauluin ja tarinoin ("jua jalloin juoksijil, jua siivin lendäjil, jua pedroilla ja hukilla, jua hukilla ja kondeil"), sukujen toteemisääntöjen noudattaminen ("emokarhu kielsi ensimmäistä naista syömästä karhunlihaa"), eläinten puhutteleminen kohteliaasti 
(uskotaan kuulevan sanat kuoltuaankin), haavoitettujen eläinten jäljittäminen (sielu-usko), luiden ja ruotojen hautaaminen tai palauttaminen pyhäkköön tai pyyntipaikalle ("jotta voisivat syntyä uudestaan"), kiima, kutu ja pesimäaikojen rauhoittaminen (kalastus ja metsästyskaudet), kauden ensimmäisen ja viimeisen saaliin uhraaminen haltijoille (kiittävine lauluineen ja rukouksineen), eläinten lisääntymisen varmistaminen (ei pyydetä nuoria eläimiä tai naaraseläimiä), lihojen kohteleminen kunnioituksella (ei sekoiteta keskenään, valmistetaan ilman metalliesineitä), kaiken eläimestä saadun hyödyntäminen (hampaat, jänteet, kynnet, nahat, sulat), oikeanlaisten aseiden ja pyydysten käyttäminen (itse valmistettuja, omista aineksista), pyydysten tarkastaminen (päivittäin) ja saaliin jakaminen ihmisten, eläinten ja haltijoiden kesken (jokaisesta lämmitetystä ruuasta Tulen-emon osa).

31. eläimiä nimetään iän (vuonelo=1-vuotias poro), ulkonäön (sarvas=hirvi), värin (lumikko, keltasirkku), käyttäytymisen (sammakko=hyppivä nainen), elinpaikan (koskelo, metso) ja ääntelyn (huhuu=huuhkaja, kukui=kuikka) mukaan.

32. nimen perään voidaan lisätä sukupuolta ilmaiseva sana (Xortxan-ojka=haukka-ukko, Urin-ekwa
=varis-akka) tai kutsua naarasta ja urosta omilla sanoillaan (kojama=uroslohi, marjas=naaraslohi).

33. tärkeimpinä pidetyille eläimille voidaan antaa perheenjäsenten tavoin hellimä, lempi ja kiertonimiä (hanteilla yli 100 karhua kuvaavaa sanaa).

Huuhkaja

huuhkaja, huhkaja, uhkaaja, huuhkaaja, uuhkaaja, huhka, huuhka, uhkaja, tuukkaja, huhkaja, 
huhkuri (suomi), huuhkai (karjala), huup, huupel, huuk, jänesehuup, jänesehuuk, vuuk (viro), hung, hungei, hunkta, unge, ungö (liivi), hyypiä, hyypiö, hypiä, hyytiä, huuppo, hauppo (suomi), hyppiäs, hypiäin, hypiäine (inkeri), hyypie, hyypiehaukka (karjala), hyubi (lyydi), hybd, hybu, hybö (vepsä), ypiäine, hypäinä (vatja), hyyp, hyypel (viro), jipp, jiope, jippe, jiehpaga, eoppiy, oppuv, yppeye, heppi, hippii, xeoppei (saami), jäpow, jipoj, jipiy (mansi), jewoy, jepo, jipi (hanti), jip, ypi (kantaugri), pöllö, kissipöllö (suomi), pöllöi, tarhapöllöi (karjala), pulo, hirpulo (vepsä), päll, tarapöll (viro).

1. talvea kutsutaan pöllön ääntä jäljitellen (lumen viipyessä).

2. päivällä nähtyä huuhkajaa pidetään kuoleman enteenä 
(yölintu).

3. huuhkajaa pidetään Metsän emännän hahmona ("hyyperö 
hyvä emäntä", "hyypiö hyvä emäntä").

4. hantit kutsuvat pöllönhahmoista haltijaa Toxten-ikeksi 
(siivekäs-ukko).

5. hantit pitävät huuhkajaa metsänhaltija Vont-junkin lintuna.

6. nuorten neitojen uskotaan liikkuvan öisin huuhkajan hahmossa.

7. hantit kutsuvat huuhkajaa jipiksi ja maklaksi.

8. huuhkajien uskotaan metsästävän vahingollisia henkiä 
(liikkuu öisin).

9. pöllöjen uskotaan ymmärtävän ja pystyvän jäljittelemään 
ihmisten puhetta ("huhuileminen").

10. hantit pitävät kaikua huuhkajan (jipi) tekosina.

11. hantit pitävät huuhkajia viestintuojina (tuovat viestejä 
kuolleilta ja rakkailta).

12. mansit pitävät Jipi-ojkaa (huuhkajan-vanha-mies) yhtenä 
totemistisista suvuistaan (haltijan kuvan ihmiskasvoista lähtee 
suipot huuhkajan korvat).

13. mansin pitävät Jipi-ojkan pyhäkkönä joen rannalla olevaa 
"katotonta pesää" (pyhäköt jäljittelevät eläinten asuinpaikkoja, 
vrt. vanhoja pesiä).

14. mansit pitävät Jipi-ojkaa tarunomaiseen por-heimoon 
kuuluvana (karhusta polveutuvan heimon totemistisia sukuja, 
vrt. portimosta).

15. manseilla on Jipi-ojkalle oma laulunsa ja tanssinsa 
(esitetään "villien eläinten päivillä" ja haltijan pyhäkössä 
käytäessä, "jänistä ajava huuhkaja").

16. mansit pitävät Jipi-ojkan akkaa Jipi-ekwaa luojahenki Numi
-toromin tyttärenä (toteemien iästä, luojahengistä seuraavat).

17. mansit vievät Jipi-ojkan ja ekwan pyhäkköön puna ja 
kultakoristeisia liinoja, oravan nahkoja, nuolia, hopealautasia 
ja rahoja.

18. huuhkajasta (Jipi-ojka) polveutuvat mansit kutsuvat itseään 
jipin väeksi (jipi-maxum).

19. mansit kutsuvat sosva-joella elävää huuhkajaukkoa nimellä 
Ylä-sosvan-siivekäs-vanha-mies.

20. mansit pitävät Ylä-sosvan-siivekkään-vanhan-miehen 
pyhäkkönä seitsemää yhdestä juuresta kasvavaa koivua 
(pyhäkössä asuu haltija veljineen ja ystävänä pidetty 
Towlon-ojka eli Kotkan-vanha-mies).

21. mansien huuhkaja-laulun (jipi-eriy) uskotaan aiheuttavan 
lumi ja vesisadetta (vrt. talven kutsuminen huuhkajaa jäljitellen).

22. mansit pyytävät sadetta huuhkajan ääntä jäljittelemällä 
("puhu-puhu").

23. mansit pitävät ihmisasutuksen lähelle tulevaa huuhkajaa 
"hyvänä ja parantavana enteenä" (hyviin asioihin yhistetyt 
toteemit).

24. mansit pitävät huuhkajaa tuulenhaltijan hahmona 
(Xoli-wot-ojka, itä-tuulen-ukko, vrt. talventuloa edeltävät 
tuulet, xoli=koli).

25. mansien huuhkajasukua pidetään por-heimosta eli karhusta 
polveutuneena (alkuheimot por ja mos).

26. selkupit pitävät huuhkajaa yhtenä totemistisista suvuistaan 
(huuhkajasta polveutuvat eivät häiritse tai vahingoita huuhkajia).

27. selkuppinoidat pitävät pöllöjä tärkeinä apuhenkinä aliseen 
matkatessaan (yölintuja, yö=alisen päivä).

28. "huhkaa se on sellainen erakkolintu, yksistänsäs se 
humahuttelee" (metsän erakko).

29. "kyllä sen kuuli huuhkajaisen äänen ku se kumahuttaa" 
(tunnetaan äänestään).

30. "se on semmonem pikkunel lintu jota hattaraksi sanovat, 
se somastit tuukuttaa" (hattara, pieni pöllö).

31. "kovast hyppiäz mörni" (hyypiä eli huuhkaja).

32. "hyppiäz mörni, se mörnä yl" (yöllä).

33. "hohottaja taz mörnä" (huuhkajan nimiä, "hohoo").

34. "hohottaja mörnä ningo mez" (mörnää kuin mies, 
toteemeissa nähdään ihmismäisiä piirteitä).

35. "pölhö tas ku mörnä" (pölhö eli pöllö).

36. "ilgeissäh ken on siidä sanotah, on ku hävitty hyybien" 
(ilkeissään kuin hyypiän hävittänyt, pyydetyt ja pyhinä pidetyt 
eläimet).

37. "hyybie lendelöy yölöillä" (yölintu).

38. "hyybin iäni metsäs kuuluu" (metsälintu).

39. "hyybii sanou, huu, huu" (huulintu).

40. "hyybiilindu sai kaks jäittseä, pyy sai kymmene" (jäittseä 
eli munaa).

41. "hyybie huukkau" (huukkaa, vrt. huuhkaja).

42. "huuhkajal ol lyhyt kagla" (kaula).

43. "tuukkai toizeh eäneh kirguu" (toiseen ääneen, lintujen 
kielen tunteminen, vrt. tuukka).

44. "kissahaukku" (kissapöllö, vrt. huukku).

45. "kuksoi" (pöllöjen nimiä).

46. hantit yhistävät pöllöjä kuolleiden sieluihin (molemmat
liikkuvat öisin).

47. nenetsit vievät haudoille ja uhripaikoille puisia pöllön
kuvia.

48. enetsit pitävät huuhkajaa noitien apuhenkenä (kokeneen 
noidan rintalevyssä huuhkajan kuva).

49. mansit pitävät huuhkajaa yhtenä por-heimon pyhistä 
eläimistä (alkuheimot mos ja por, palvotaan etenkin 
Hal-paulin kylässä).

50. mansien taruissa huuhkaja nostattaa tuiskuja ja tuulia 
(talveen yhistäminen).

51. mansit pitävät huuhkajaa (jipi) yhtenä tärkeimmistä 
suojelushengistään (karhupäiville eli heimopäiville saapuvia 
haltijoita, vrt. ipi, ipe).

52. mansien huuhkajaukko Jipi-ojka esittää karhupäivillä 
elämästään kertovia lauluja ("kuinka nai seitsemän pientä 
mos-naista", "kuinka peitti seitsemän mos-naisen majan 
lumeen").

53. manseilla on huuhkajalle oma laulunsa (jipyg eeryg).

54. mansit eivät esitä jipin laulua loppuun asti ("muuten alkaa 
pyryttää lunta").

55. mansit pyytävät uutta lunta jäljittelemällä iltaisin huuhkajan 
ääntä ("puhu, puhu", vrt. hiihtäminen, talvimetsästys).

56. mansien taruissa miespuolinen huuhkaja nai mos-heimoon 
kuuluvan ihmisnaisen (pyydettyään ensin naista laulamaan 
kolmasti, pitää kolmannesta laulusta, totemististen sukujen 
syntytarinoita).

57. mansit pitävät huuhkajan sukua huuhkajan ja mos-naisen 
liitosta syntyneenä (keskenään naivat mosit ja porit).

58. huuhkajaan yhistetään monia sukunimiä (hyypiäinen, 
hyytiäinen, hyppönen, hyvönen, hytönen, hyttinen, huhkanen, 
huuhkanen, uhkanen, tukkanen, tuukkanen, hupanen, huupanen, 
hukanen, huukanen, huntanen, hupponen, hupunen, happonen,
jippinen, jipponen, jehkanen, oppunen, hepinen, hippinen, 
hoppinen, jäppönen, jäpönen, jeponen, ipponen, ypänen, 
ippinen). 

59. marit kutsuvat pöllöä nimellä tumuna (vrt. ääntely).

60. marien taruissa selitetään mikä ruoka kuuluu pöllöille 
(pöllösukuun kuuluva ei vie pöllöjen ruokaa, toteemien 
piirteitä).

61. marien taruissa selitetään miksi pöllöt välttelevät 
päivänvaloa.

62. vepsäläisten vanhimpiin kylän nimiin kuuluu Hubjoil 
(hupjola, hupjo-suvun kylä, vrt. hupa, huja, hujo).

63. vepsäläiset kutsuvat huuhkajaa nimellä hübj (hybjä, 
vrt. hipiä).

64. äänisen alueen vanhimmista haudoista on löydetty 
lapinpöllön luita (väkeviä taikakaluja, vrt. suojelushenkien 
sijoja).

65. inarinsaamelaisilla on viisi huuhkajan (oppuu) mukaan 
nimettyä paikkaa (vrt. oppia, oma oppiminen=eläimiltä 
oppimista).

66. saamelaiset kutsuvat huuhkajaa nimellä lidnu (vrt. lintu, 
lintujen vanhin).

67. saamelaiset kutsuvat suopöllöä nimellä loadgu.

68. saamelaiset kutsuvat tunturipöllöä nimillä coafen, kuolfi, 
skyelfi ja skuolfi (f=p, vrt. kilpi, kilpisjärvi).

69. saamelaiset kutsuvat hiiripöllöä nimellä bigan.

70. saamelaiset kutsuvat tunturipöllöä nimillä vuohku, vuogo 
ja wuock (suomen vuokko, vrt. vuo ja puo-alkuiset nimet, 
vuo-kallio).

71. saamelaiset pitävät tunturipöllöä noitien apuhenkenä 
(toimittaa noidalle "vahinkoa tekeviä kärpäsiä").

72. saamelaiset pitävät tunturipöllöä pyhänä eläimenä 
(ei häiritä tai vahingoiteta).

73. saamelaiset pitävät tunturipöllön jalkaluita taikakaluina 
(maasta löydettyjä, "puhdistaa vettä").

74. saamelaiset kutsuvat tunturipöllöä nimillä jievjaskuolfi 
ja vilgesskuolfi.

75. saamelaisilla on kissapöllölle oma livde eli joiku (kuvailee 
pöllön elämää ja ulkonäköä).

76. "ijjâlodde, kunnjolodde, noi, noi, noi, pirrâjorree uaivaš, 
noi, noi, noi, cuovis calmaaš, cuovis calmaaš, noi, noi, noi, 
säpligpurrâmnjaalmaš, noi, noi, noi, kirjesiälgaš, kirjesiälgaš, 
noi, noi, noi, pasteliskoozâš, cuhâkoozâš, noi, noi, noi, 
suarvikeejist, stokkekeejist cokkaa, noi, noi, noi, säpligijd 
vähtee, säpligijd vähtee,noi, noi, noi" (yölintu, kissapöllö, 
ympäripyörivä pää, välkähtävä silmä, välkähtävä silmä, 
hiiriä syövä suu, kirjavaselkä, teräväkynsi, honganlatvassa 
istuu, sopuleita vaanii, kissapöllön eli tarhapöllön joikua).

77. "tuukkai nuukkau" (ääntelyä, uskotaan kehottavan 
tekemään jotain).

78. "talvisen yön yhteh palah huhuou, jotta ihal lakkoamatta" 
(huhuaa yön, talvilinnut).

79. "pöllöhaukku" (hiiri tai lehtopöllö).

80. "pöllöpiähavukka, silmät sillä maurottaa kun kissalla" 
(silmät kuin kissalla, haukaksi kutsuminen).

81. "Hyyperö hyve ämente, mäten kaunis kakarainen, mäten 
kuluisen kuningas, ota vihta vitasesta, koivu korpin notkusesta, 
joila käuet karjas kajkottele, täne ko on mäit kaltosamat, täne 
mäte vierosamat" (puhutellaan Metsän emäntänä, pyydetään 
ajamaan karjaansa eli metsäneläimiä lähemmäs).

82. "Hypiö, hyvä emäntä, varvutar valio vaimo" (huuhkajan 
sanoja).

83. "sinähän oot koko karhapöllö" (karha eli tarhapöllö).

84. "kattipöllö" (kissapöllö).

85. "se ol sen aejjan kaunistusta, sano tarhapöllö, kum 
poekkoosas silitti" (eläinsadut).

86. "siäl on kaului ja kivii johka ei ihmisjalka pääse ollenkaa" 
(Huhkainvuorella, huuhkajien elinpaikkoja).

87. "minullekkos ne huhuvelee" (huuhkajasta polveutuvien 
kutsuhuuto, jokaisella heimolla omansa).

88. "huhkain hymähytti nin että jouteh heräs" (heräsi ääneen, 
eläneet ihmisten lähellä, vrt. hymänen, hymähtää).

89. "juipistelloo niskojaa ku tarhapöllö" (pyörittää, vrt. juippi).

90. "kylmar se semmone haukka on kans ko se sillai julisee" 
(huuhkaja haukan kaltainen, paitsi yölintu).

91. "huuhkaja se semmosella iänellä jumputtaa" (tunnetaan 
äänestään).

92. "semmonev varpuspöllö joka kevä juputtelee" (juputtaa 
keväisin, vrt. jupunen, juppunen).

93. "se huhkaja pärrää yällä" (vrt. pärränen).

94. "kyl stää saa noil pöllöil juurutta yht yksinkertast asia nii et 
harmiks pistä" (pöllöille eli hölmöille, vrt. viisaana pitäminen, 
vrt. vastakohtia tarkoittaneet sanat).

95. "hyypijä siäl kuuluu jyhäyttelevän" (iltapimeässä, yölintu).

96. "hyypijäl oj jylhä ääni" (hyypijäl eli huuhkajalla).

97. "koko kangas tärähtää kun se jympsäöttää" (viirupöllö, 
kangaspöllöt).

98. "jäneshaukka" (kissapöllö, sarvipöllö).

99. "isävaenaja ampu jänishavukan" (valkoisen lapinpöllön, 
utajärven viimeiset pöllöt).

100. "jänkkälotka" (tunturipöllö, vrt. saamen loadgu).

101. "pumppuhaukka se pumputtaa, se on niitä jänkkälotkoja" 
(pumppuhaukka eli suopöllö, ääntelyä kuvaavat nimet).

102. "jänkkälotkoks nes sannoo kans niitä isoja lotkoja" 
(suopöllöjä).

103. "jänkäpissi" (suopöllö).

104. "se tul että kahaht sielt ales" (ammuttu pöllö, hollolan 
viimeiset pöllöt, sukupuuton syitä).

105. "sää oles jämtt ikä kako ainova poik" (kakon ainoa poika, 
tarkoittaako hölmöä vai pöllöä).

106. "mie säikähi illal huuhkaja huutuo, se ku huus kakskantua 
hu huu, hu huu" (huusi kaksikantaan, vrt. huu-to).

107. "tuukeh kuuluu, kustaht on haukku netsiz lähäl" (haukka 
vai pöllö, vrt. tuukka).

108. "huhuzin, huhuzin, vain ei kuule" (huhuilevat Huuhkajan 
lapset, oma kieli=omista asioista).

109.
enetsit kutsuvat pöllöä nimellä kodeo.

110. enetsit pitävät pöllöä yhtenä totemistisista suvuistaan 
(kodeo mugadi, metsään yhistetyn mugadi-heimon alasukuja).

111. nenetsit kutsuvat tunturipöllöä nimellä xanyebcyo (xanye
=metsästää, xanyeda=pyynti, xanyesey=saalis, taitavia pyytäjiä, 
vrt. eläimiltä oppiminen, pyyntitapoja antaneet toteemit, x=k, 
vrt. kanta, kansa).

112. nenetsit kutsuvat pöllöä nimillä xanebtso ja xanyebcyo 
(vrt. kani, kaneja pyytävä pöllö).

113. selkupit kutsuvat pöllöä nimellä piya (vrt. piia).

114. "siitä toiss iltana ku tultih samall aijalla, toas tuukuttau" 
(tuukuttaa illalla, yöeläin).

115. "huhuzin, huhuzin, vaim mänöy tuuan, ei kuule"
(huhuilu).

116. "tuuttuhaukka, tuu tuu tuu tuukkoa" (jokin pöllö).

117. "tuukeh kuuluu, kustaht on haukku netsiz lähäl" 
(haukaksi kutsuminen).

118. "tuukkaine tuukkau, eändäy" (tuukkainen,
vrt. pikku tuukka).

119. "tuukkaine nagrau, toivod on toizempuolilaine" (nauraa, 
toisen eli tuonpuolilainen, vrt. sukulaisen henki).

120. "tulen gu dogadiu, sit tulel lentäy, peä kui kazim peähyd"
(lentää tulelle, pää kuin kissalla, oikean luonnon aikaa).

121. "tuukkajam poiga" (poikanen).

122. "tuukkai kyndäy" (kyntää, vrt. kynsi).

123. "tuukkai tuukkau" (nimen alkuperää).

124. "tuukkai tabailou hiirii dai linduloi" (pöllöjen ravintoa).

125. "tuukkailindu on harmai kui kanahaukku, sanou tuu tuu, 
kai mettsy kajoau" (harmaa pöllö, kuuluva ääni).

126. "tuukkailindu" (linnuksi kutsuminen).

127. "tuuttuhaukka istuu kyykytteä, silmät kiiralleh" (istuu 
puussa, päivällä, vrt. nukkuu).

128. "tuuttuhaukka tuu tuu tuu tuukkoa" (tuuttu tuukkaa,
vrt. tuudittaa uneen).

129. "keväjel kuuluu tuukkailindu, yölöil häin tuukkav enembäl"
(tuukkaa keväällä, vrt. pesiminen).

130. "haukku tuukkau" (tuukkahaukka).

131. "haukka tuukuttau, yhtä mittoa tuukuttau" (tuukuttaa
yhtä mittaa, vrt. kutsuu naaraita).

132. "kui kazimpojjal om peä uukkajal" (pää kuin kissanpojalla, 
uukkaja=kissapöllö).

133. "uukkailindu on harmai, mettsykanan tobjutteh, yöl daaze 
varavuttau händy vakkinaizel, tuukkai toizeh eäneh kirhuu" 
(harmaa, riekon kokoinen, uukkai ja tuukkai).

134. "gaikku vastoau tuukan" (vastaa tuukan, kaiku).

135. "vuavulindu vuakkau, huuaa, huuaa, päinvänlaskun ken 
tsiihuou korvez" (siihuaa korvessa, päivän laskiessa, vrt. vaavi).

136. "vuavulindu, harmai ku haukku, ei tobju, suuren kukoin 
tobjutteh, peä ku kazil, yöl lendäy" (harmaa, kukon kokoinen, 
pää kuin kissalla).

137. "voavulindu sanou, kudoan on tuhmat pojjad, niidy i syön"
(valvoo käytöstä, toteemien piirteitä).

138. "yhtä mittoa tuukuttau" (keväisin, tuukkametsät).


mansien suojelushenkiin kuuluu
Tovlyng-yipyg-oiku (siivekäs-
huuhkajan-vanha-mies, kuvanaan
kehän sisällä oleva lintu,
vrt. kuun).

mordvalaiset kutsuvat pöllöä
sanoilla poks pra kors.

marit kutsuvat huuhkajaa sanalla
yngö (vrt. inkoo).

marit kutsuvat huuhkajaa sanoilla
kajkkuvda, kugovda, ovda ja ovdagajk 
(gajk=lintu, myös tarunomainen 
naispuolinen olento).

marit kutsuvat pikkupöllöä / 
varpuspöllöä sanoilla izi tumna
ja kajktumna.

marit kutsuvat suopöllöä
sanoilla kuptumna ja ologtumna.

marit kutsuvat tornipöllöä
sanoilla ovoptso ja ovoptsa.

marit kutsuvat lapinpöllöä
sanalla oshtumna (osh=valkoinen).

marit kutsuvat helmipöllöä
sanalla pardashtumna.

marit kutsuvat kyläpöllöstä
sanalla portashtumna.

marit kutsuvat pikkupöllöä / 
minervanpöllöä sanalla pazektumna.

marit kutsuvat uralinpöllöä / 
viirupöllöä sanalla tsaltumna.

marit kutsuvat sarvipöllöä sanoilla 
poloshan tumna.

udmurtit kutsuvat pöllöä sanoilla
ujsy ja kutsyran.

udmurtit kutsuvat huuhkajaa sanoilla
peljo ja peljokutsyran.

udmurtit kutsuvat huuhkajaa sanalla
ygy (vrt. iki, ukki).

unkarilaiset kutsuvat pöllöä
sanoilla bagoly ja kuvik.

unkarilaiset kutsuvat lehtopöllöä
sanalla macskabagoly.

unkarilaiset kutsuvat kyläpöllöstä
sanalla fuleskuvik.

unkarilaiset kutsuvat lapinpöllöä
sanoilla szakallas bagoly.

unkarilaiset kutsuvat pikkupöllöä
sanalla kuvik.

unkarilaiset kutsuvat hiiripöllöä
sanalla karvalybagoly.

unkarilaiset kutsuvat suopöllöä
sanoilla reti fulesbagoly.

unkarilaiset kutsuvat viirupöllöä
sanoilla urali bagoly (uralinpöllö).

unkarilaiset kutsuvat valko-otsapöllöstä
sanoilla feherkepu fuleskuvik (fuleskuvik
=kyläpöllönen).

ersalaiset kutsuvat huuhkajaa sanalla
korsh.

ersalaiset kutsuvat pöllöä sanalla
pokshpirjakorsh.

moksalaiset kutsuvat pöllöä sanalla 
koroz.

moksalaiset kutsuvat huuhkajaa sanoilla
otsubrä koroz.





saamelaiset kutsuvat
huuhkajaa sanoilla
oppuu ja hoppi.

saamelaiset kutsuvat
helmipöllöä sanalla
iidsaz.

saamelaiset kutsuvat
helmipöllöä sanoilla
cuozzamvuappai.

saamelaiset kutsuvat
viirupöllöä sanoilla
juonniidsaz.

saamelaiset kutsuvat
lapinpöllöä sanoilla
säämiidsaz.

saamelaiset kutsuvat
pöllöä sanoilla iidsaz,
iiskarvuappai ja ijjalodde
(vrt. iida, ääntely,
ii-sielu).

saamelaiset kutsuvat
pöllöä sanoilla
cuozzamvuappai.

saamelaiset kutsuvat
suopöllöä sanoilla
jeggiluatku ja jeggiluadhu.

saamelaiset kutsuvat
hiiripöllöä sanoilla 
skunjalodde.

saamelaiset kutsuvat hiiripöllöä
sanalla iidsaz.

saamelaiset kutsuvat hiiripöllöä
sanoilla kunnlodd.

saamelaiset kutsuvat
hymähtelemistä sanoilla
huhkadid ja huhkaad 
(vrt. huuhkaja).

saamelaiset kutsuvat
huuhkajaa sanoilla
epeke, jippege ja jihpaga
(vrt. ep-eke, jip-aga,
haltijanimiä).

saamelaiset kutsuvat
tunturipöllöä sanoilla
violggeshoppi ja 
violggesiidsaz.

saamelaiset kutsuvat
suopöllöä sanoilla
jeäggiidsaz.

saamelaiset kutsuvat
suopöllöä sanoilla
jeggivälli.

saamelaiset kutsuvat
huuhkajaa sanoilla
oppuv ja hoppi.

saamelaiset kutsuvat
tunturipöllöä sanoilla
skyelfi.